Month: June 2018

Keskusteluissa erilaisten ihmisille apua tarjoavien järjestelmien hyväksikäytöstä keskustellessa inhimillinen näkökulma unohtuu monelta varsin helposti. Lähestulkoon kaikkia näitä järjestelmiä voidaan käyttää hyväksi, mutta alikäyttö on huomattavasti suurempi ongelma. Esimerkiksi köyhyyteen liittyvä stigma ja sosiaaliturvan byrokratia aiheuttavat tilanteita, joissa tukiin oikeutettu ei hae niitä.

Useat näistä järjestelmistä ovat jo vanhoja ja maailma muuttuu vauhdilla, mutta turvaverkkoja ei ole rakennettu uudelleen vastaamaan muuttunutta maailmaa. Työttömyystukijärjestelmä ei vastaa pätkätyöläisen arkeen, sillä pitkäksi venyvät käsittelyajat ja päätökset, joita on mahdoton ennakoida, haittaavat toimeentuloa merkittävästi. Perusturva on onnettomasti liian pieni. Turvapaikkaan oikeuttaa vain henkilökohtainen vaino, joten se ei tunnista monia tässä maailman ajassa perusteltuja syitä paeta kotialueelta.

On lukuisia tilanteita, joissa niin sanottu järjestelmien väärinkäyttö on mielestäni hyväksyttävää. Moni todellisuudessa työkyvytön on tilanteessa, jossa heitä ei katsota riittävän sairaiksi saamaan työkyvyttömyyseläkettä, mutta heillä ei ole kykyä työskennellä, jolloin he joutuvat sinnittelemään työttömyystuilla pyrkien väistelemään karensseja. En todella jaksa paheksua toimeentulotukea saavaa, joka jättää kertomatta Kelalle sukulaiselta saadusta pienestä rahasta, jonka avulla hän voi ostaa ehjää vaatetta, tai käydä syömässä ravintolassa. Minusta ei ole kritisoimaan ihmisiä, jotka lähtevät kotimaastaan pakoon sellaisia ympäristökatastrofeja, joita me täällä emme koskaan voi ymmärtää, tai sotaa, jossa ei ole hyviksiä, pois maasta, jota ei voi puolustaa tai pelastaa.

Tällaisten tilanteiden sivuuttaminen julkisessa keskustelussa ja kaiken väärinkäytön paheksuminen kertoo turvatusta elämästä. Valtaosa sosiaaliturvaa saaneista tietänee, kuinka mahdotonta joissain tilanteissa on toimia oikein. Nämä järjestelmät eivät ymmärrä inhimillistä elämää, vaan olettavat elämän olevan varsin yksinkertaista ja kaavoihin sopeutuvaa.

Hallitus on vähemmän yllättäen aiemmista perumispuheistaan huolimatta viemässä läpi aktiivimallin kakkosversion, joka edellyttää työttömän hakevan vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa karenssin uhalla. Lisäksi työpaikkojen tulee olla sellaisia, joihin hakija voi realistisesti päästä.

Mallissa on lukuisia ongelmia. Pienillä paikkakunnilla ei ole aina tarjolla työpaikkoja, jotka katsottaisiin kuuluvaksi realismin piiriin ja malli ei huomioi tilanteita, joissa työkyvytön henkilö ei ole päässyt työkyvyttömyyseläkkeen piiriin.

Suurin ongelma kuitenkin piilee oikeiston ihmiskuvassa. Oikeisto näkee työttömien ajamisen työttömyysturvaa kalliimmaksi tulevalle toimeentulotuelle pienempänä pahana kuin kontrollin vähentämisen. Työttömyysturvan byrokratia tosiasiassa vaikeuttaa työllistymistä aiheuttaen monenlaisia tilanteita, joissa asemaansa parantamaan pyrkivä työtön joutuukin entistä ahtaammalle, mutta sillä ei näy olevan mitään merkitystä.

Molemmat aktiivimallit ja työttömyysturvan karenssijärjestelmä pohjautuvat ajatukselle tahdottomasta, laiskasta, järjestelmää hyväksikäyttävästä työttömästä. Minä uskon ihmisten itsemääräämisoikeuden ja itsenäisyyden lisäämiseen, en pakottamiseen ja keppiin.

A-kilta joutui lakkauttamaan toimintansa Tahmelassa, nyt kaupunki aikoo myydä ilmeisesti sopimuksen vastaisesti Uramonkatu 9:ssä sijaitsevan huvilan.

Pispan suku möi nykyään monitoimitalona tunnetun huvilan Tampereen kaupungille 50-luvun alussa. Kauppa tehtiin sillä ehdolla, että rakennus tulee säilymään sosiaalisessa toiminnasssa. Siinä on toiminutkin vuosien saatossa muun muassa lastenkoti ja turvakoti, A-kilta viimeisimpänä toimijana. A-killan toiminnalla onkin ollut suuri merkitys erityisesti päihdeongelmaisille, mutta myös koko Tahmelan yhteisöllisyydelle.

A-kilta irtisanoi vuokrasopimuksensa ja pian kävi ilmi, että kaupunki saattaa suunnitella kohteen myymistä. Muun muassa Pispan suvun perilliset ovat ottaneet kantaa tilanteeseen ja Tahmelan asukkaat ovat ryhtyneet keräämään adressia huvilan säilyttämiseksi siinä tarkoituksessa, mihin se on luovutettu. Vaikka A-kilta joutuukin lopettamaan toimintansa, se ei tarkoita, etteikö yhteisöllisyyttä rakentavalle toiminnalle tulisi löytyä tilaa monitoimitalosta jatkossakin.

Tein asiasta valtuustokyselyn, jossa kysyn, mitä kaupunki suunnittelee huvilan tulevaisuuden varalle, millä keinoin tulevassa käytössä huomioidaan huvilan historia ja miten kaupunki varmistuu, että alkuperäisiä ehtoja ei rikota.

Vastaus kyselyyn julkaistiin tänään. Se on tyrmistyttävä. Apulaispormestari Jäntin mukaan todisteita tällaisesta ehdosta ei ole. Vastauksen mukaan kaupungilla ei ole käyttöä rakennukselle, se aiotaan myydä ja samalla selvitetään nykyisin vain opetuskäytön ja sosiaalisen käytön hyväksyvän kaavan muuttamista niin, että rakennusta voitaisiin käyttää muuhun tarkoitukseen. Niin ikään vastauksen mukaan kaupungin omaisuutta voidaan myydä uusien investointien rahoittamiseksi oikea-aikaisesti ja kaupungille edullisin ehdoin.

Tämä kehityskulku on pysäytettävä ja monitoimitalo on säilytettävä siinä tarkoituksessa, mihin se on luovutettu! Allekirjoita sinäkin adressi ja vaadi, että Pispan suvun asettama ehto täyttyy.

Kauppakeskus Ratina kielsi aukionsa käyttämisen Pirkanmaan Pride-kulkueen kokoontumispaikkana. Kauppakeskus pyörsi päätöksensä pian ja hyvä niin. Tapaus ja siitä käydyt keskustelut kuitenkin tekivät näkyväksi monenlaisia yhdenvertaisuusvajeita.

Ratina käytti perusteluna alkuperäiselle päätökselleen puolueettomuutta ja sitä, että kauppakeskus harjoittaa vain kaupallista toimintaa. Tämä on ristiriidassa kauppakeskuksen pr-mielessä julkilausumien arvojen kanssa, sillä kauppakeskus on muun muassa lausunut osallistuvansa “yhteiskunnalliseen kehitystyöhön”.

Vuonna 2018 voisi kenties olettaa markkinointikoneistojen ymmärtävän lgbtiqa+-liikkeen merkityksen kaupallisessa mielessä. “Pinkki raha” -höpinä on mielestäni hyvin vastenmielistä, mutta on selvää, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ja meidän tukijoitamme on paljon ja mahdollinen boikotti voisi olla hyvin merkittävä. Niin paljon kuin toivoisin, että lgbtiqa+-vähemmistöjä ei käytettäisi markkinointivälineenä, tiettyä ylenkatsomista, tasavertaisesta kuluttajuuteen osallistumisesta ulossulkemista Ratinan linja osoittaa. Tapaus piirtää kuvaa siitä, miten oikeus kaupallisen tilan käyttöön tietenkin riippuu omistamisesta, mutta myös siihen liittyvistä mielikuvista.

Yritysten rooli kaupunkitilan sopivien käyttäjien ja käytön määrittelyssä on erittäin vahva. Kun merkittävä osa kaupunkitilasta on yritysten hallinnoimaa, elinkeinoelämällä on suuret mahdollisuudet vahtia sitä, mitä ja ketkä kaupunkitilassa näkyvät. Se ei ole positiivinen kehityskulku yhdellekään vähemmistölle. Ei ole syytä olettaa, että suuryritykset toimisivat ihmisoikeusmyönteisesti muista kuin pr-syistä jos silloinkaan, kuten tämä tapaus osoittaa.

Tapauksen jälkipyykissä monet ovat tuoneet esiin argumentin siitä, kuinka puolueettomuus on hyvä linja, sillä siihen vedoten kauppakeskus voi kieltäytyä toimimasta alustana rasistien mielenosoituksille. Väite on ensinnäkin väärä, sillä kokoontumislain mukaan tällainen puolueettomuus ei ole sopiva peruste kieltäytymiseen, sillä lähtökohtaisesti mielenosoituksen voi järjestää ilman omistajan lupaa. Rasististen tilaisuuksien kohdalla on kuitenkin nippu lakeja, joihin kauppakeskus voisi halutessaan vedota, mutta jälleen, ei ole syytä olettaa, että kaupallinen toimija lähtökohtaisesti tekisi niin.

Sen lisäksi, että väite on väärä, se kertoo myös rasismin normaaliudesta yhteiskunnassa. Tällaisissa kommenteissa rasismi esitetään kenties epäilyttävänä ja epämiellyttävänä, mutta tasavertaisesti kohdeltavana mielipiteenä suhteessa ihmisoikeuksiin. Jos toisella puolella on ihmisoikeuksien puolustaminen ja toisella niiden vastustaminen, ei siinä keskellä ole mitään neutraalia aluetta. Laki velvoittaa syrjimättömyyteen, mutta ennen kaikkea moraalin tulisi velvoittaa siihen.

Tämä tapaus on myös muistuttanut cisheteroita siitä, miten laajaa homofobiakin edelleen on. Valtaosa vähemmistöihin kohdistuvasta sorrosta on näkymätöntä heille, jotka eivät sitä kohtaa, mutta viiltävää sen kohteille. Näkyväksi se on tämän tapauksen tiimoilta tullut lehtien ja Facebook-sivujen kommenttiosioissa, joissa on nähty satoja, satoja vihakommentteja, vähättelyä ja jopa väkivallan uhkauksia.

Se, että meillä on syrjinnän kieltävä yhdenvertaisuuslaki tai vaikkapa tasa-arvoinen avioliittolaki, ei takaa sitä, että taistelu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta olisi nyt valmis. Lukuisat vähemmistöryhmät kohtaavat sortoa myös lakien puitteissa, ja asenteissa on vielä mittavasti työtä. Eivätkä nämä kamppailut pysähdy valtioiden rajoihin, vaan kamppailun lgbtiqa+-vähemmistöjen puolesta tulee olla kansainvälinen. Lisäksi meidän täytyy muistaa, että ihminen ei ole vain yhtä kuin sukupuolensa tai seksuaalisuutensa, vaan intersektionaalisessa hengessä näiden vähemmistöjen oikeuksien takaaminen vaatii työtä kaikkien epävapaiden ryhmien vapauden eteen.