Month: July 2018

Eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen yhteenliittymän CAN Europen hiljattain julkaiseman raportin mukaan Suomen ilmastopolitiikka on EU-maiden vertailussa yhdeksänneksi kunnianhimoisinta ja edistyksellisintä. Hyvä sijoitus? No ei.

Tosiasiassahan raportin mukaan Suomi on kymmenennellä sijalla, sillä ensimmäistä sijaa ei annettu millekään maalle. Raportin mukaan EU-maiden ilmastopolitiikka ei ole järin hyvää. Toimet eivät ole riittäviä Pariisin ilmastosopimuksen täyttämiseksi. Tilanne on huolestuttava. Ilmastosopimuksessa määriteltiin maapallon keskilämmön nousun ehdottomaksi ylärajaksi kaksi lämpöastetta, mutta jo se nousu johtaa vakaviin haittoihin luonnolle, ihmisille ja tiettyjen alueiden elinkelpoisuudelle.

Suomen osalta raportissa huomataan, että uusiutuvan energian osuus energiantuotannosta on noussut odotettua nopeammin, mutta moitteita siitä tippuu: nousun taustalla on Sipilän hallituksen biotalousinto. Hiilineutraaliutta, eli tilaa, jossa alue tuottaa hiilipäästöjä vain sen verran kuin se voi sitoa, ei voida saavuttaa ilman hiilinieluja, joiden kimppuun hallitus tahtoo biotalouspäissään käydä.

Suomen metsät ovat merkittävä hiilinielu. Puu kasvaessaan sitoo hiilidioksidia – ja kun se poltetaan, hiili vapautuu ilmakehään. Vanhojen metsien hiilinielut ovat suurempia kuin nuorten, eikä kiivastahtinenkaan uuden metsän istuttaminen voi paikata hakkuista johtuvaa aukkoa hiilivarastoissa. On selvää, että Suomen ilmastopolitiikka ei ole pitkällä aikavälillä kestävää.

Biotaloususkovat tahtovat nähdä myös turpeen uusiutuvana energiasamponaan. Siitä huolimatta turpeen käyttö on laskenut nopeasti. Linjan on jatkuttava samana tulevaisuudessakin. Turpeen uusiutumisaika mitataan tuhansissa vuosissa. Niin soiden kuin metsienkin rooli suomalaisen luonnon monimuotoisuudessa on tärkeä. Turpeen energiakäytössä kuitenkin kenties oleellisinta on sen aiheuttamat päästöt: turpeeseen sitoutuneen hiilen määrä on erittäin merkittävä. Suomaan kyky sitoa hiiltä on paljon suurempi kuin muiden ekosysteemien.

Hallituksen biotalouslinja on kestämätön. Keskusta kosiskelee linjallaan ydinalueidensa kannattajia, sillä hallituksen biotalousmalli luo työpaikkoja maaseudulle, mutta todellisia ratkaisuja ilmastonmuutokseen tällä ei löydy. On myös väyliä kestävään biotalouteen, mutta metsien ja soiden tuhoaminen eivät voi olla työkalupakissa.

Sipilän hallitus on romuttanut suomalaista hyvinvointivaltiota jokaisesta mahdollisesta suunnasta. Siitä huolimatta hän kertoi eilen Suomi-Areenassa, että ylisukupolvisuus oli hänelle tärkein syy, jonka vuoksi hän lähti politiikkaan, koska hän haluaa jättää Suomen hyvässä kunnossa seuraavillekin sukupolville.

Leikkaukset opintotuesta, koulutuksesta, tutkimuksesta, lapsiperheiltä ja pienituloisilta ovat pahinta myrkkyä tuleville sukupolville. Niin ikään hallituksen ympäristö- ja ilmastopolitiikka on ollut ponnetonta ja haitallista.

Me, Sipilästä seuraavat sukupolvet, tarvitsemme puhtaan ympäristön, mahdollisuuksia kouluttautua, riittävän turvaverkon, oikeuden toteuttaa unelmiamme ja hyvän arjen, emme suinkaan Sipilän ideologista oikeistopolitiikkaa. Aidosti ylisukupolvinen politiikka tarkoittaa lyhytnäköisen leikkauspolitiikan lopettamista, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vastaisia toimia ja radikaaleja ilmastotekoja.

Suurvaltajohtajat Trump ja Putin kokoustavat Suomessa ensi viikolla. Vierailun ajalle on suunniteltu Helsinki Calling -“suurmielenosoitusta”, joka on herättänyt paljon keskustelua.

Helsinki Calling -mielenosoitus edustaa feelgood-mielenosoituskulttuuria. Helsinki Calling ei omien sanojensa mukaan vastusta mitään, vaan on ainoastaan ihmisoikeuksien puolella. On helppo kannattaa kaikkea kivaa, mutta en oikein usko sen riittävän. Niin suurvaltojen kuin muidenkin valtioiden ihmisoikeuksia ja ympäristöä polkeva politiikka tarvitsee vastavoimansa, eikä vastavoimaksi riitä hyväntuulinen hymistely. Meidän on sanottava ääneen ettemme hyväksy lasten keskitysleirejä, emme aktivistien kiduttamista, emme ilmastosopimuksista irtisanoutumista, emme mitään sitä, mitä nämä poliitikot edustavat.

Niin ikään mielenosoituksen ympärillä käydyt keskustelut tuntuvat pelaavan ajatuksella meistä suomalaisista, jotka tietenkin kannatamme ihmisoikeuksia ja Suomesta maana, joka voi objektiivisena heilutella etusormeaan ihmisoikeusrikkomuksille. Mielenosoituksen ihmisoikeusvaatimuksia ei ole sidottu laajempaan kontekstiin, jossa ihmisoikeusrikkomukset eivät tapahdu vain valtioiden rajoilla tai niiden sisäpuolella, vaan jossa ihmisoikeuksia rikkova politiikka saa päivä päivältä yhä enemmän jalansijaa kaikkialla länsimaissa.

Mielenosoitus siirrettiin yllättäen maanantailta sunnuntaille. Siirto kertoo aivan erityisen paljon siitä, millaisilla ehdoilla mielenosoitusta järjestetään. Tässä mielenosoittajia ei pidetä tasavertaisina toimijoina tapahtuman järjestäjien kanssa, vaan yleisönä, jonka tulee saada paras mahdollinen asiakaskokemus. Yleisön ainoa rooli on saapua paikalle, mutta yleisöllä, asiakkailla, ei ole mahdollisuutta osallistua aktiivisesti tapahtumien kulkuun.

Tällainen viimeisen päälle tuotettu mielenosoitus kertoo protestikulttuurin keskiluokkaistumisesta. Mielenosoitusten voima kehkeytyy niiden näkyvyydestä, joka syntyy esimerkiksi luovuudesta, koosta tai mielenosoituksen vaikutuksista ihmisten arkeen. Laimealla sanomalla järjestetty suurmielenosoitus sivuuttaa poliittisen luovuuden täysin, eikä tällainen pörröinen koko kansan kesätapahtuma vaikuta taloudelliseen tuotantoon, ihmisten arkeen tai viranomaistoimintaan. Se kieltäytyy ottamasta tilaa ihmisten mielistä ja pakottautuu salonkikelpoiseksi. Kai se kivaa on, mutta onko se mielekästä?

Siirtoa sittemmin ryhdyttiin perustelemaan sillä, että voi olla, etteivät presidentit ole enää paikalla alkuperäisenä mielenosoitusajankohtana. Selitys on erikoinen. En todella tiedä, miten joku kuvittelee, että mielenosoitus kiinnostaisi näitä johtajia. Mielenosoitusten tarkoituksen tulisi olla herättää julkista keskustelua, luoda vastarintaa ja joukkovoimaa, joka toimii vipuvoimana käytävissä kamppailuissa. Mielenosoituksilla on varsin harvoin suoria vaikutuksia, eikä ole syytä olettaa, että niin olisi tälläkään kertaa.

Tästä kaikesta huolimatta näen, että kadut on syytä ottaa haltuun ja kannustan jokaista kykenevää asettumaan ihmisoikeusloukkauksia vastaan vierailun aikana sopivaksi katsomallaan tavalla. Nyt ei ole aika hiljaisuudelle!