Tänään on suomalaisen demokratian päivä. Tasan sata vuotta sitten alkoi äänestys ensimmäisissä vaaleissa sisällissodan jälkeen. Kyseessä on toki tärkeä merkkipaalu, mutta tässä tavataan unohtaa, että 40 000 punaista saivat kansalaisluottamuksen vasta pari vuotta myöhemmin.
Suomi kieltämättä pärjää hyvin kansainvälisissä demokratiavertailuissa. Vähäinen korruptio, läpinäkyvä vaalijärjestelmä, hallinnon avoimuus, sananvapaus ja moni muu asia ovat merkkejä siitä, että paljon on tehty oikein.
Merkittäviä puutteitakin kuitenkin löytyy.
Eriarvoisuuden kasvu on vakava uhka demokratialle. Toimeentulo ja poliittinen osallistuminen kulkevat käsi kädessä, eikä köyhien ääni kuulu demokratian kentillä riittävästi.
Edustuksellisen demokratian elimet eivät ole lainkaan turhan edustavia. Vaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat koko kansaan verrattuna säännönmukaisesti useammin ylimpiin tuloluokkiin kuuluvia, miehiä, valkoisia ja niin edelleen.
Myös yleistyvä vihapuhe uhkaa demokratiaa. Tietyt ryhmät pyrkivät säännönmukaisesti hiljentämään sorrettuihin ihmisryhmiin kuuluvia vihapuheen avulla, eikä poliisia ole juuri kiinnostanut puuttua tähän ongelmaan. Erityisen huolestuttavaa on se, miten salonkikelpoista rasismista ja myös muusta eri ihmisryhmiin kohdistuvasta vihasta on tullut.
Demokratiavajetta aiheuttaa myös yksityistämis- ja yhtiöittämisaalto. Kun tärkeät palvelut viedään osakeyhtiöiden järjestettäväksi, kansalla ei ole oikeutta vaikuttaa siihen, miten palveluita tuotetaan. Aina edes esimerkiksi kaupunginvaltuutetut eivät saa riittävää tietoa yhtiöiden toiminnasta.
Siispä: kun juhlistamme suomalaisen demokratian merkkipäivää, muistakaamme, että työtä on vielä tehtävänä!