Tänäkin syksynä moni lapsi ja nuori aloittaa koulutaipaleensa ahdistuneena ja pelokkaana. Kuten joka syksy. Kuten joka syksy siihen saakka, kunnes me ymmärrämme, että kiusaamista ei lopeteta kertomalla oppilaille, että se on ikävää, siirtelemällä oppilaita luokalta toiselle, kertomalla, että kaikkien kanssa pitää leikkiä. Nämä voivat ehkä vähentää kiusaamista joissain kouluissa ja luokissa, enkä kiistä näiden keinojen tarpeellisuutta. Ne ovat kuitenkin täysin riittämättömiä.
Koulukiusaaminen juontaa juurensa rakenteelliseen sortoon. Meidän tulee ymmärtää se koko yhteiskunnan rakenteisiin sidoksissa olevana ilmiönä, eikä nähdä kouluja ja lasten maailmaa muusta yhteiskunnasta erillään olevana kuplana. Aikuiset siirtävät asenteensa lapsilleen.
On varmasti helppoa sulkea silmänsä siltä, että pienetkin lapset omaksuvat äärimmäisen vahingollisia asenteita. Kun moni ei usko rakenteellisen sorron olemassaoloon muuallakaan suomalaisessa yhteiskunnassa, miksi sen uskottaisiin olevan totta kouluissakaan?
Ne ominaisuudet, joihin kiusaajat takertuvat, tuntuvat lähes poikkeuksetta olevan sellaisia, joita pidetään muuallakin yhteiskunnassa tavalla tai toisella halveksuttavina. Vamma, seksuaalinen suuntautuminen, kulttuuri, uskonto, kieli, ihonväri, tapa ilmentää sukupuolta, köyhyys, herkkyys tai muut feminiinisinä pidetyt luonteenpiirteet kuten tunnollisuus, lihavuus ja niin edelleen.
Muun muassa rasististen, ableististen, klassististen, misogynististen, homofobisten ja transfobisten asenteiden purkamisella voimme puuttua koulukiusaamiseen. Purkamalla haitallisia valtarakenteita koko yhteiskunnassa puramme niitä myös kouluissa.