Yksi aikakausi kiistatta on päättynyt: Trump on bännätty Twitteristä lopullisesti, ja Facebookistakin ainakin joksikin ajaksi.
Lukuisten äärioikeistolaisten tulkintojen mukaan näiden somepalveluiden toiminta rikkoo sananvapautta, mutta hieman yllättäen vasemmistolaiset kommentoijat tuntuvat korostavan yritysten vapautta määritellä itse alustansa rajat.
Toki on selvää, että Trumpin sananvapaus ei tästä juuri haavoitu. Hänen mahdollisuuksiaan saada sanomansa julki filtteröimättä on kiistatta kavennettu, mutta ajatus siitä, että yksi maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä on nyt hiljennetty parin bännin avulla, on jokseenkin huvittava.
Olen kuitenkin huolissani siitä, miten voimakkaan itsestäänselvänä edistysmielisissä piireissä otetaan someyhtiöiden valta määritellä palveluissa toimimisen reunaehdot. Se on kapitalistisen viitekehyksen sisällä ihan helposti ymmärrettävissä, mutta sananvapauden ja demokratian kannalta myrkyllinen näkemys. Tässä kirjoituksessa pyrin hahmottelemaan kehityskulkuja, jotka ovat vieneet meidät pisteeseen, jossa sosiaalinen media ruokkii äärioikeiston nousua – ja mitkä ovat avaimet sosiaaliseen mediaan ihmisvihamielisyyden jälkeen.
Avoimia pelisääntöjä ja yhteisöllisyyttä kaiholla muistellen
Kelataanpa aikaa taaksepäin, aikaan ennen somejättejä, 2000-luvun alkupuolelle. Ei internet koskaan ole auvoa ollut, mutta muistan parempiakin aikoja – internet-vuorovaikutuksen, joka perustui vertaisvalvonnalle ja avoimuudelle. Kun pääosa internet-yhteisöistä oli foorumeita, irc-kanavia ja sen sellaisia, jokaiselle käyttäjälle oli selvää, kuka touhua valvoo. Yhteisöjen alustojen moderaattorit valittiin yhteisön sisältä, joskus demokraattisinkin prosessein. Säännöt ja niiden rikkomisesta seuraavat rangaistukset kerrottiin avoimesti ja selkeästi. Vallan väärinkäytökset herättivät kovan kuohunnan, kun sellaista sattui. Palautetta säännöistä oli mahdollista antaa, palautteeseen sai useimmiten vastauksen ja säännöstöjä oltiin valmiit kehittämään yhteisön omien tarpeiden mukaisesti. Rahaa touhulla ei tehty, vaan väki käytti uskomattoman määrän työtunteja yhteisön yhteisen hyvän eteen.
Myönnän, näkökulmani on varmasti hieman glorifioiva! Operoin nyt omien muistikuvieni pohjalta ja ne sijoittuvat suhteellisen lyhyelle ajalle ja suhteellisen kapeaan katsaukseen. Kaikensorttista ryönää on internetissä ajati riittänyt, ja yhteisöt ovat korkeintaan niin hyviä kuin jäsenensä. Tahdon yllä olevalla kuitenkin osoittaa, että nykyisestä valtavirrasta poikkeava internet-vuorovaikutus on mahdollista.
Kaupallistuva toimintalogiikka äärioikeiston tukena
Muistan, kun rekisteröidyin Facebookiin ja ensimmäinen ihmetykseni oli, missä täällä on ylläpidon tiedotuskanava. Ei, sellaista ei ollut. Tieto alustan säännöistä löytyi alustan varsinaisen sisällön ulkopuolelta ja ylläpito oli täysin kasvotonta. Niin on edelleen käytännössä kaikilla merkittävillä somealustoilla. Käyttäjien mahdollisuus vaikuttaa sääntöihin on käytännössä olematonta, sääntöjä ja niiden määräämiä rangaistuksia sovelletaan täysin sattumanvaraisesti ja niiden rangaistuslogiikka ei ole avoin.
Yhteisöjen sisäinen kontrolli on usein kohtalaisen tehokasta, koska ihmisillä on luontaisesti kova tarve säilyttää kasvonsa ja pysyä osana yhteisöä. Yhteisön koon kasvaessa pienistä foorumeista nykyisiin somejätteihin tämä vaikutus häviää tehokkaasti. Tämän päivän somepalveluiden moderointi ei tapahdu yhteisön jäsenten toimesta, vaan ulkopuolelta kasvoitta. Näin somepalvelun moderointikäytännöt on helppo kääntää ”vihollisen” toimiksi.
Algoritmien läpinäkyvyyden puutteesta ja sen vaikutuksista on keskusteltu paljon. Tämän päivän sosiaalisessa mediassa palvelun käyttäjä on palvelun tuote – someyhtiöt myyvät käyttäjiensä klikkejä ja katselusekunteja sekä tietoa käyttäjiensä toiminnasta. Algoritmit ovat kovasti varjeltuja liikesalaisuuksia, jotka mahdollistavat tämän roolituksen. Tarina on tässä vaiheessa varmaan jo useimmille tuttu: alustat haluavat käyttäjien viettävän niillä mahdollisimman paljon aikaa, jotta klikkejä ja katselusekunteja kertyy, minkä vuoksi sisältöä näytetään käyttäjän aiemman toiminnan perusteella profiloitujen kiinnostuksenkohteiden perusteella, mikä synnyttää noidankehän, jossa näytetyn sisällön kirjo kapenee.
Voimakkaat tunteet sitovat ihmisiä kuluttamaan palveluiden sisältöä. Tutkimustiedon mukaan viha ja sen sukuiset tunteet ovat poikkeuksellisen tehokkaita. Se on yksi keskeinen syy sille, miksi äärioikeiston on verrattain helppo saada jalansijaa sosiaalisessa mediassa: vihaa lietsova sisältö koukuttaa ihmisiä orgaanisesti, minkä vuoksi algoritmit palkitsevat siitä vielä entisestään.
Kun yhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa, se ei halua estää omia tuotteitaan. Se käy kuuloon vasta silloin, kun riittävän suuri osa tuotteista meinaa poistua alustalta muiden tuotteiden häiritsevyyden vuoksi tai kun toiminta muulla tavalla uhkaa häiritä yhtiön ansaintalogiikkaa. Jälkimmäiseen käy esimerkki diktatuureista ja muista autoritaarisista valtioista, jotka lähettelevät someyhtiöille käskykirjeitä hävittää palvelusta tietynlaista sisältöä. Niitä noudattamatta jättävät palvelut riskeeraavat palvelunsa tulevaisuuden tietyllä markkina-alueella, sillä diktatuureilla ja muilla syvän autoritaarisilla valtioilla on erityisen helppo mahdollisuus estää kansalaisiaan ja muita alueellaan oleskelevia käyttämästä tiettyjä nettisivuja.
Sananvapaus ei ole ainoastaan oikeutta sanoa, vaan se on myös mahdollisuutta sanoa. Sosiaalisen median äärioikeistolaiset trolli- ja vihatilit tosiasiassa kaventavat monen sananvapautta. Ei ole ollenkaan sattumaa, että monet eri vähemmistöihin kuuluvat poliittisesti aktiiviset käyttäjät toimivat somessa anonyymeinä. Äärioikeistolaiset maalitusoperaatiot vaientavat monia ääniä ja tekevät mahdottomaksi vapaan mielipiteenilmaisun. Pelko yksityisten tietojen levittämisestä tai väkivallasta on tehokas hiljentäjä. Lisäksi masinoidut ilmiantokampanjat johtavat usein erityisesti vasemmistolaisten ja feminististen tilien sulkemisiin, vaikka sääntörikkomuksia ei olisi tapahtunutkaan. Samalla äärioikeistolaiset tilit saavat mellastaa – ja kun toiminta usein perustuu lukuisille yhden ihmisen pyörittämille trollitileille, eivät bännitkään välttämättä ongelmaksi käy.
Aika somejättien jälkeen?
Aikaa somejättien jälkeen on vaikea kuvitella. Internet on sananmukaisesti verkko. Polkuriippuvuuksien myötä tämä verkko on sotkeutunut: sen solmut ovat entistä suurempia ja harvemmassa. Kun suuri osa arkisesta vuorovaikutuksesta perustuu muutaman somejätin toiminnalle, niitä on vaikea jättää taakse. Mikäli en jakaisi tätä blogipostausta sosiaalisissa medioissa, tämän lukisi ehkä muutama ihminen, jotka eksyvät nettisivulleni vanhojen linkkien tai hakukoneosumien kautta. Palveluista on vaikea siirtyä muualle, sillä sosiaalinen media ilman massoja ei olisi sosiaalista mediaa.
Nyt äärioikeistossa sitä kuitenkin yritetään. Jo pidemmän aikaa on ollut nähtävissä, että äärioikeistolaiset toimijat siirtyvät pienempiin sosiaalisiin medioihin, kuten VKontakteen tai tuoreimmillaan Parleriin. VKontakte on venäläinen somepalvelu, jota nimitetään monesti Facebook-kopioksi. Parler puolestaan profiloi itsensä alustaksi, joka tarjoaa ”konservatiiveille” ”sananvapautta”. Muun muassa perussuomalaisten Laura Huhtasaari on Trump-bännin myötä kehottanut ihmisiä siirtymään Parlerin käyttäjiksi.
Google Play juuri esti Parlerin lataamisen palveluistaan vedoten Parlerin olemattomaan moderointiin ja vihapuheeseen. Applen App Store velvoitti Parlerin muuttamaan käytäntöjään seuraavan 24 tunnin sisällä, jotta palvelu pysyy ladattavissa sovelluskaupasta.
On toki hyvä, että Trump on estetty ja Parlerin saatavuutta rajoitetaan. En silti pidä näitä myönteisinä, luottamusta herättävinä esimerkkeinä. Somejättien satunnaisista hyvistä teoista riippumatta pidän demokratiaa sellaisessa arvossa, jota ei himmennä satunnaiset, mieluisat toimet. Kehityskulku, joka johti kongressitalon valtaukseen ja joka on johtanut monella puolella maailmaa rehottavaan vähemmistövihaan, on näiden somejättien syytä. Ne ovat itsepintaisesti katsoneet tätä läpi sormiensa – monensorttinen vihapuhehan on jo pitkään ollut kiellettyä somepalveluiden säännöissä, mutta se ei ole johtanut asianmukaisiin toimiin. En suhtaudu erityisen luottavaisesti siihen, että tilanne muuttuisi ratkaisevalla tavalla. Onpa myös niin, että on pelottava ajatus, miten vahvasti kaksi yhtiötä voi kontrolloida ihmisten pääsyä tiedon äärelle. Valistunutkaan diktatuuri ei ole hyvä diktatuuri.
En siis väitä, että äärioikeiston nousu johtuisi sosiaalisesta mediasta itsessään. Sen sijaan väitän, että epädemokraattisesti ja taloudellisten intressien vuoksi ylläpidetty sosiaalinen media on omiaan ruokkimaan äärioikeistolaisia liikkeitä. Sosiaalinen media ideana on sananvapaudelle kokolailla upea: koskaan aiemmin historiassa näin suuri osa ihmisistä ei ole voinut saada näkemyksiään kuuluviin. Kaupallisista intresseistä käsin vallankumouksellinen ajatus on kuitenkin tuomittu lässähtämään.
Edellä kuvailemani perusteella kykenen hahmottelemaan kuusi periaatetta, joita noudattamalla lienee mahdollista rakentaa sosiaalinen media, joka ruokkii yhteisöllisyyttä, ei ihmisvihamielisyyttä.
1. Algoritmit ovat avoimia ja niiden vaikutuksista kerrotaan selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla. Ne pyrkivät kuratoimaan käyttäjän syötettä mielekkääksi, mutta moninaiseksi.
2. Palvelun moderoijat valitaan demokraattisesti yhteisön sisältä.
3. Palvelun säännöt päätetään demokraattisesti, mutta niiden on edistettävä yhdenvertaisuutta ja perusoikeuksien toteutumista. Demokraattisen prosessin kautta käyttäjillä on mahdollisuus muuttaa algoritmien toimintaa.
4. Palvelun käyttäjillä on mahdollisuus puuttua sääntörikkomuksista piittaamattomien moderoijien toimintaan.
5. Palvelussa on mahdollista esiintyä anonyymisti.
6. Käyttäjät omistavat itse tietonsa, eikä palvelulla tavoitella voittoa.
Välillä keskusteluissa väläytellään valtiollisen sosiaalisen median perustamista. Ajatus on mielestäni melko kammottava – en halua sosiaalisten suhteideni ylläpitämiseksi tarjota valtiolle yksityiskohtaista rekisteriä siitä, keiden kanssa olen yhteyksissä, milloin käytän palvelua, mitä mieltä mistäkin olen ja niin edelleen. Emme voi luottaa siihen, että valtio on aina edes jokseenkin myötämielinen, eikä tietoja milloinkaan käytettäisi haitallisiin pyrkimyksiin. (Ja kuten edellä luultavasti on selväksi jo tullut, en varsinaisesti haluaisi tarjota sitä rekisteriä yrityksillekään.)
Suurelle yleisölle vielä suurempi haaste on luultavasti sosiaalisen median rooli kansainvälisyyden vahvistajana. Valtiollinen sosiaalinen media luonnollisesti jakautuisi valtioiden rajojen mukaan. Sosiaalinen media tuo maailman kotisohville, busseihin ja odotusauloihin. Se tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa mielipiteitä ajasta ja paikasta riippumatta, luoda ystävyys- ja rakkaussuhteita yli rajojen ja oppia siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. ”Tavallisten ihmisten” kansainvälisyys kiistatta edistää rauhaa ja antaa aivan valtavasti hyvää. Siitä luopuminen ei käy kyseeseen.
Merkittävien markkina-alueiden lainsäädännöllä ja kenties tulevaisuudessa myös kansainvälisillä sopimuksilla voitaneen suitsia edellä kuvaamiani ongelmia. Myös ihmisten vilpitön yhteistyö ja halu rakentaa parempia sosiaalisen vuorovaikutuksen areenoita on voima, jota ei voi aliarvioida: en pidä lainkaan mahdottomana, että puhtaasti demokraattisista intresseistä vielä sikiäisi uusia alustoja, jotka tarjoavat meille puhtaan pöydän poliittiselle debatille, kissakuville ja kuulumisten vaihdolle.
Lopuksi
Sosiaalisen median yrityspomot ja sen sellaiset ovat hehkuttaneet palveluidensa vallankumouksellisuutta alusta alkaen. On kiistatonta, että mahdollisuus koota miljoonia ihmisiä saman katon alle muuttaa maailmaa. Se on muuttanut, ja tulee muuttamaan. Toistaiseksi muutoksen tekijänä on ollut raha, mutta toivon jatkossa näkeväni sosiaalisen median kansalaisliikkeitä, jotka koostuvat ihmisistä, jotka eivät enää tyydy olemaan palveluiden tuotteita, vaan jotka näkevät digitaalisen kansalaisuuden poliittisena toimintana, joka muuttaa maailmaa – jonka osa sosiaalinen media on.
Ja kun sosiaalinen media on osa muuttuvaa maailmaa, ei se koskaan voi olla lainkaan sen parempi kuin me olemme. Siksi kamppailu ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta aivan kaikkialla on korvaamatonta.
En rehellisesti todettuna suhtaudu kovinkaan luottavaisesti siihen, että lainsäädännön muuttaminen on riittävä väline aiemmin kuvaamieni haitallisten piirteiden suitsimiseen, enkä usko, että kovin helposti alkaa kansainvaellus uusiin, toistaiseksi lähinnä hypoteettisiin sosiaalisiin medioihin, jotka voisivat rakentaa yhteistyötä vihamielisyyden sijasta.
Siitä huolimatta näen, että mahdollisuus on aivan liian arvokas hukattavaksi. Demokratian vuoksi, meidän on yritettävä. Kaikin keinoin, jotka eivät riko ihmisten oikeutta tietoon.