Viimeaikaisten ilmastouutisten myötä keskustelu väestönkasvusta on noussut entistä vahvemmin pinnalle. Tietyissä, etenkin oikeistopopulistisissa puheenvuoroissa ilmastokriisin syyksi maalataan maapallon väkiluku.
Tämä on oikeistopopulistien lempilapsi, eikä ihme. Väkilukua syyttämällä oikeistopopulistit voivat oikeuttaa länsimaisen kerskakulutuksen ja kapitalistisen järjestelmän, osoittaa sormella “niitä muita” ja “kritisoida” maahanmuuttoa.
Maapallon väkiluku ei olisi ongelma, mikäli resurssit jaettaisiin reilusti ja järkevästi. Tiettävästi resursseja on edelleen aivan riittävästi, mutta kapitalistinen talousjärjestelmä jakaa ne epätasa-arvoisesti ja hukkaa niitä valtavasti.
On kuitenkin aivan eri asia keskustella paikallisen väestönkasvun ongelmista. On selvää, että ripeä paikallinen väestönkasvu voi aiheuttaa ympäristöhaasteita, kun esimerkiksi viemäriverkosto tai jätehuolto ei pysy kasvavan väestön perässä.
Lisäksi on syytä huomata, että ripeän väestönkasvun taustalla on vasemmistolaisittain epätoivottavia ilmiöitä, kuten köyhyyttä, korkeaa sairastavuutta ja naisten matalaa koulutusta. Nämä ongelmat on tietenkin korjattava ja samalla väestönkasvun trendi muuttuu.
Linkolalaiset vaatimukset väestön vähentämisestä ovat kuitenkin piirteiltään fasistisia ja niistä on pysyttävä kaukana. Se on älyllisesti epärehellistä ja inhimillisesti kestämätöntä toimintaa. Sen sijaan meidän on käännettävä katseemme siihen, miten globaalin talouden suhteita voidaan muuttaa niin, että resurssit tulevat hyötykäyttöön, eikä niitä tuhlailla hukkaan tai niille, joilla on jo liikaa.