Noorasta sanottua

Sanna Rikala, 42, Tampere — Tutkija

Äänestän ehdokasta, jossa näen eniten vastavoimaa nykyiselle ”päät puskissa kohti ilmastotuhoa” -politiikalle. Noorassa on kaikki kohdallaan: arvot, tavoitteet ja asiantuntemus. Noora tietää, että eriarvoisuuden vähentäminen ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ovat osa samaa taistelua. Valta vaihtoon!

Ida Akkila, 25, Helsinki — Koomikko, tuottaja

Noora on osoittanut kunnallispolitiikan teossa miten asioihin paneutuva ja pienten puolustaja, kunnianhimoinen sekäperiksiantamaton poliitikko hän on. Nooran taitoa ja sisua tarvitaan eduskuntaan.

Jenni Suutari, 19, Tampere

Tälläkin vaalikaudella on tehty lukuisia nuoria koskevia päätöksiä, joita tehtäessä nuorten ääni on ollut aliedustettuna. Eduskuntaan tarvitaan lisää nuoria edustajia, jotka tuovat päätöksentekoon tuoreita näkökulmia sekä aitoa kosketuspintaa nuorten elämään. Noora Tapio on ensisijainen valintani eduskuntavaaleissa, eikä ainoastaan ikänsä puolesta vaan lisäksi tietonsa, taitonsa ja intohimonsa puolesta.

Emmi Liinalaakso, 43, Tampere — Hitsaaja

Te diginatiivit nuoret joilla on koko maailma tavoitettavissanne ja koko maapallon huoli niskassanne, älkää ny herranpieksut äänestäkö eduskuntaan mitään fossiilisia rakastavia vanhoja jääriä fossiileja vaan nuori, fiksu ja tiedostava niinkuin te itsekin ootte! Se on teidän tulevaisuus josta päätetään, ei meidän käpyjen. Siksi Noora!

Lauri Linna, 25, Helsinki — Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja

Noora on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen osaamisellaan, paneutumisellaan ja näkemyksellään. Jos ja kun haluamme kansanedustajiksi ihmisiä, joilla on paloa ja taitoa oikeudenmukaisemman Suomen rakentamiseen, hän on juuri sitä.

Christian Karau, 21, Tampere — Siivooja

Noora on suorasukainen, omistautuva ja asioihin perehtyvä ehdokas. Hän kamppailee duunarien, opiskelijoiden, vanhusten ja ilmaston puolesta niin Tampereen kaupunginvaltuustossa kuin myös jatkossa eduskunnassa. Nooran äänestäminen on ympäristöystävällisin teko, jonka kaltaiseni matalapalkkaduunari voi tehdä.

Tatu Ahponen, 35, Tampere — Kielenkääntäjä

Muistan vielä kun Noora tuli vasemmistonuoriin mukaan – jo silloin oli selvä, että tämä uusi aktiivi kiirehtää vielä pitkälle! Noorasta on tullut muutamassa vuodessa vahva yleispoliitikko, joka linjaa uraauurtavasti mm. ilmastosta ja mielenterveyspalveluista.

Sinikka Torkkola, 58, Tampere — Tampereen yliopiston pääluottamusihminen, tutkija, kaupunginvaltuutettu

Olen vaikuttunut Noora Tapion tarmosta, taidosta ja sitkeydestä ottaa asioista selvää ja kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä. Hän on aikaansaapa kaupunginvaltuutettu ja kansalaisaktivisti, jonka politiikka perustuu vahvaan oikeudenmukaisuuden tuntoon ja kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen.

Ilona Taubert, 25, Tampere — Opiskelija-aktiivi

Onko opiskelu ihmisen parasta aikaa? Viime vuosien koulutusleikkaukset ovat tehneet opiskelijan arjesta yhtä taistelua velkataakan alla, eikä lähestyvä ilmastokriisi kevennä oloa. Äänestä siis ehdokasta, joka ymmärtää ikäpolvemme ongelmat. Noora Tapio on tehnyt jo vuosien ajan ihailtavaa työtä yhteiskuntamme, ja mikä tärkeintä, meidän ihmisten eteen. Opiskelija-aktiivina arvostan Nooran ymmärrystä ja tietämystä opiskelijan arjen haasteista ja ongelmista. Toivon, että jokainen opiskelija äänestäisi sellaista ehdokasta, joka huomioi toimintansa vaikutukset nuoriin ja opiskelijoihin, sellaista ehdokasta, joka ajaa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa sekä opiskelijoiden lainapainotteisen ja vastikkeellisen toimeentulojärjestelmän muuttamista inhimilliseen elämään riittäväksi perustuloksi. Toivon, että opiskelijat äänestävät ehdokasta, joka ajaa aidosti tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa on hyvä opiskella ja elää, ja Noora on sellainen ehdokas. Kaiken lisäksi Noora on ihan loistava ihminen joka välittää läheisistään ja maailmasta.

Vänni Katja, 50, Tampere — Työkyvyttömyyseläkkeellä

Noora Tapiolla on hyvät vaaliteemat; ilmastokestävä tulevaisuus, riittävä perustulo ja reilu työelämä sekä laadukkaan koulutuksen turvaaminen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Hänellä on jo kokemusta vaikuttamisesta Tampereen kaupunginvaltuustossa. Olen seurannut Noora Tapion työtä. Hän on tehnyt hyviä alotteita, ollut erittäin ahkera ja aikaansaava. Missä iässä tai asemassa oletkin, voin suositella äänestämään Noora Tapiota eduskuntaan.

Erika Itäranta, 42, Tampere — Sosiaalityön opiskelija

Noora on juuri sellainen poliitikko, jolla on ymmärrystä ja taitoa tarttua tämän ajan tärkeisiin teemoihin, kuten eriarvoistumiseen, koulutukseen ja ilmastonmuutoksen mukana tuleviin haasteisiin. Siksi voin mitä lämpimimmin suositella Nooraa kansanedustajaksi. Noora for the win!

Henrik Jaakkola, 28, Tampere — Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja

Asiaa on vielä vaikea hahmottaa, mutta ihmiskunnan historian suurin ympäristökatastrofi on jo käynnissä ja uhkaa kaikkea meille tärkeää. Siksi kaiken muun politiikan on oltava alisteista sen vaikutusten hillitsemiselle. Samalla ilmastonmuutosta ei voida kuitenkaan torjua toteuttamatta myös sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa. Siksi on tärkeä saada valituksi Noora eduskuntaan, sillä tarvitsemme päättäjiä, joilla on kyky yhdistää nämä asiat. Noora on aidosti sekä ihmisten hyvinvoinnin että yhteisen ympäristömme asialla. Eduskunta tarvitsee samaa tarmoa, jonka Noora on tuonut Tampereen kuntapolitiikkaan, eikä meillä ole aikaa hukattavaksi – äänestetään Noora eduskuntaan nyt!

Sanna-Maria Anttila, 28, Tampere — Sosionomi / Tampereen ja Hämeen vasemmistonuorten varapuheenjohtaja

Noora on luotettava, aikaansaava ja hän on aidosti kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista. Nooralta löytyy taitoja niin kuunteluun, vastavuoroiseen keskusteluun kuin myös asiantuntevan ja laaja-alaisen informaation jakamiseen. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja ympäristöön liittyviin kysymyksiin Noora suhtautuu vakavasti ja faktoihin pohjautuvalla otteella. Nooralta löytyy rohkeutta tunnustaa vallitsevat tosiasiat, mutta ennen kaikkea Nooralta löytyy halukkuutta tehdä oikeita, konkreettisia tekoja paremman maailman puolesta.

Hilla Kaipainen, 30, Tampere — Museoavustaja

Noora kykenee muodostamaan selviä, kouriintuntuvia ja ratkaisukeskeisiä näkemyksiä olennaisista poliittisista teemoista typistämättä niiden monimutkaisuutta. Luotan Nooraan, sillä hän ei epäröi puhua vähemmistöjen puolesta tai ajatella radikaalisti eli juurille mennen, keskittyen systeemien perusteisiin. Tahdon edustajakseni ihmisen, joka kuuntelee ja keskustelee aktiivisesti ja avoimesti ymmärtääkseen erilaisia kantoja, elämäntilanteita ja kokemuksia – ja aidosti välittää niistä. Siksi Noora.

Janika Kunnari, 29, Tampere — Psykologian kandidaatti, vasemmistoliiton varavaltuutettu

Olen jo kahden vuoden ajan saanut läheltä seurata Nooran tietä kohti politiikan huippua. Alusta lähtien olen ollut vaikuttunut Nooran loputtomasta tiedonjanosta ja perehtyneisyydestä. Hänen kaltaistaan laaja-alaista ja kriittisesti ajattelevaa poliitikkoa tarvitsemme puolustamaan oikeudenmukaista, hyvää yhteiskuntaa. Luotan Nooraan kuin kallioon.

Aku Kervinen, 25, Tampere — Viittomakielen tulkki

Lisää suosittelijoita

Aki Leppänen, 33, Ylöjärvi — Kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja

Rohkea ja innokas tasa-arvon puolustaja.

Esa Salminen, 49, Lempäälä — Ravintola-alan silpputyöntekijä

Nuorta voimaa eduskuntaan

Kimmo Nurminen, 47, Helsinki — Promoottori/graafikko

Nuoria täydellä sydämellä politiikkaa tekeviä tarvitaan ravistelemaan kokeneempia kettuja!

Eerika Koivula, 48, Tampere — Työläinen

Nuorissa on tulevaisuus 🙂

Mihail Seppälä, 31, Jyväskylä — Opiskelija

Minulle on syntynyt Noora Tapioon täysluotto seuraavan sukupolven vasemmistolaisena politiikkona. Näinä vaikeina poliittisina aikoina, jolloin seuraava talousromahdus kolkuttelee nurkan takana ja ilmastokriisi on päällä… Nooran kaltaisilla ihmisillä nää romahdukset ja kriisit selätetään.