Aidosti ylisukupolvisen politiikan aika on nyt

Sipilän hallitus on romuttanut suomalaista hyvinvointivaltiota jokaisesta mahdollisesta suunnasta. Siitä huolimatta hän kertoi eilen Suomi-Areenassa, että ylisukupolvisuus oli hänelle tärkein syy, jonka vuoksi hän lähti politiikkaan, koska hän haluaa jättää Suomen hyvässä kunnossa seuraavillekin sukupolville.

Leikkaukset opintotuesta, koulutuksesta, tutkimuksesta, lapsiperheiltä ja pienituloisilta ovat pahinta myrkkyä tuleville sukupolville. Niin ikään hallituksen ympäristö- ja ilmastopolitiikka on ollut ponnetonta ja haitallista.

Me, Sipilästä seuraavat sukupolvet, tarvitsemme puhtaan ympäristön, mahdollisuuksia kouluttautua, riittävän turvaverkon, oikeuden toteuttaa unelmiamme ja hyvän arjen, emme suinkaan Sipilän ideologista oikeistopolitiikkaa. Aidosti ylisukupolvinen politiikka tarkoittaa lyhytnäköisen leikkauspolitiikan lopettamista, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vastaisia toimia ja radikaaleja ilmastotekoja.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *