Mielenosoitus vai koko kansan kesäjuhla?

Suurvaltajohtajat Trump ja Putin kokoustavat Suomessa ensi viikolla. Vierailun ajalle on suunniteltu Helsinki Calling -“suurmielenosoitusta”, joka on herättänyt paljon keskustelua.

Helsinki Calling -mielenosoitus edustaa feelgood-mielenosoituskulttuuria. Helsinki Calling ei omien sanojensa mukaan vastusta mitään, vaan on ainoastaan ihmisoikeuksien puolella. On helppo kannattaa kaikkea kivaa, mutta en oikein usko sen riittävän. Niin suurvaltojen kuin muidenkin valtioiden ihmisoikeuksia ja ympäristöä polkeva politiikka tarvitsee vastavoimansa, eikä vastavoimaksi riitä hyväntuulinen hymistely. Meidän on sanottava ääneen ettemme hyväksy lasten keskitysleirejä, emme aktivistien kiduttamista, emme ilmastosopimuksista irtisanoutumista, emme mitään sitä, mitä nämä poliitikot edustavat.

Niin ikään mielenosoituksen ympärillä käydyt keskustelut tuntuvat pelaavan ajatuksella meistä suomalaisista, jotka tietenkin kannatamme ihmisoikeuksia ja Suomesta maana, joka voi objektiivisena heilutella etusormeaan ihmisoikeusrikkomuksille. Mielenosoituksen ihmisoikeusvaatimuksia ei ole sidottu laajempaan kontekstiin, jossa ihmisoikeusrikkomukset eivät tapahdu vain valtioiden rajoilla tai niiden sisäpuolella, vaan jossa ihmisoikeuksia rikkova politiikka saa päivä päivältä yhä enemmän jalansijaa kaikkialla länsimaissa.

Mielenosoitus siirrettiin yllättäen maanantailta sunnuntaille. Siirto kertoo aivan erityisen paljon siitä, millaisilla ehdoilla mielenosoitusta järjestetään. Tässä mielenosoittajia ei pidetä tasavertaisina toimijoina tapahtuman järjestäjien kanssa, vaan yleisönä, jonka tulee saada paras mahdollinen asiakaskokemus. Yleisön ainoa rooli on saapua paikalle, mutta yleisöllä, asiakkailla, ei ole mahdollisuutta osallistua aktiivisesti tapahtumien kulkuun.

Tällainen viimeisen päälle tuotettu mielenosoitus kertoo protestikulttuurin keskiluokkaistumisesta. Mielenosoitusten voima kehkeytyy niiden näkyvyydestä, joka syntyy esimerkiksi luovuudesta, koosta tai mielenosoituksen vaikutuksista ihmisten arkeen. Laimealla sanomalla järjestetty suurmielenosoitus sivuuttaa poliittisen luovuuden täysin, eikä tällainen pörröinen koko kansan kesätapahtuma vaikuta taloudelliseen tuotantoon, ihmisten arkeen tai viranomaistoimintaan. Se kieltäytyy ottamasta tilaa ihmisten mielistä ja pakottautuu salonkikelpoiseksi. Kai se kivaa on, mutta onko se mielekästä?

Siirtoa sittemmin ryhdyttiin perustelemaan sillä, että voi olla, etteivät presidentit ole enää paikalla alkuperäisenä mielenosoitusajankohtana. Selitys on erikoinen. En todella tiedä, miten joku kuvittelee, että mielenosoitus kiinnostaisi näitä johtajia. Mielenosoitusten tarkoituksen tulisi olla herättää julkista keskustelua, luoda vastarintaa ja joukkovoimaa, joka toimii vipuvoimana käytävissä kamppailuissa. Mielenosoituksilla on varsin harvoin suoria vaikutuksia, eikä ole syytä olettaa, että niin olisi tälläkään kertaa.

Tästä kaikesta huolimatta näen, että kadut on syytä ottaa haltuun ja kannustan jokaista kykenevää asettumaan ihmisoikeusloukkauksia vastaan vierailun aikana sopivaksi katsomallaan tavalla. Nyt ei ole aika hiljaisuudelle!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *