Sivistyksen, toimeentulon ja ympäristön puolella edarivaaleissa

Olen ehdolla Tampereen uuden ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa numerolla 379 Tampereen yliopiston vihreän vasemmiston Vivan listalla. Lisäkseni listalla on 52 muuta timanttisen huikeaa ehdokasta!

Edustajistovaalit järjestetään poikkeavassa aikataulussa nyt, koska Tampere3-prosessin myötä Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät vuodenvaihteessa. Näissä vaaleissa päätetään, millaiseksi uusi ylioppilaskunta muodostuu. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että jokainen äänioikeutettu antaa äänensä!

Vivan listalle lähdin muun muassa siksi, että Viva on vakuuttava järjestö, joka ei kaihda ottaa kantaa monimutkaisiin kysymyksiin. Viva on toiminut aktiivisesti läpi koko T3-prosessin sivistysyliopiston periaatteita puolustaen, yliopiston autonomian murentamista vastaan.

Hallituksen romutettua opintotukea ja lisättyä sen lainapainotteisuutta on äärimmäisen tärkeää, että uusi ylioppilaskunta seisoo vahvasti vastikkeettoman perustulon puolesta. Riittävä toimeentulo rohkaisee opiskelemaan ja vähentää opiskelunaikaista stressiä. Niin ikään kaikissa tilanteissa maksettava perustulo varmistaa, ettei väärät valinnat sulje ovia, vaan alanvaihto on helppoa. Näin takaamme opiskelijoille mahdollisuuden kokeilla ja uskaltaa.

Niin ikään on tärkeää, että ylioppilaskunta viitoittaa tietä yhä ilmastoystävällisempään maailmaan. Sivistysyhteisön tehtävä on olla edelläkävijä ja noin 18 000 opiskelijaa edustavan edunvalvontajärjestön on tehtävä työtä sen eteen, että ihmiskunnalla on huominen. Se on jokaisen opiskelijan etu.

Maksuttoman koulutuksen, yhdenvertaisuuden, hyvien terveyspalveluiden ja kunnollisten oppimisympäristöjen edistäminen ovat nekin tärkeitä asioita. Niistä kirjoitan seuraavalla kerralla.

Tampereen ylioppilaskunnan edustajistovaalit käydään 24.-26.9.2018. Äänioikeutettuja ovat Tamyn ja TTYY:an jäsenet. Lisää tietoa täältä: http://tampereenylioppilaskunta.fi/?page_id=59

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *