Tampereen kasvuhuonepäästöt nousivat vuonna 2016 ensimmäistä kertaa 2010-luvun aikana

Kaupunginvaltuusto päätti keväällä niistä suuntalinjoista, joilla Tampereesta tehdään hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Ei ole kovin mieltäylentävää kuulla, siitä, että päästöt nousivat vuonna 2016 ensi kertaa 2010-luvulla, mutta valtuuston päätös antaa runsaasti työkaluja parempaan ilmastopolitiikkaan. Se ei kuitenkaan yksinään riitä: valtuusto voi edelleen tehdä päätöksiä, jotka vaikeuttavat tai tekevät mahdottomaksi tavoitteen saavuttamisen. Sen saavuttamiseen tarvitaan valtuutettujen ja kuntalaisten valppautta.

Takapakista huolimatta Tampere on monella mittarilla mallisuoriutuja. Kuudesta suurimmasta suomalaisesta kaupungista Tampereella lämmityksestä aiheutuvat päästöt olivat kaikista pienimmät Tampereella ja kuluttajien sähkönkulutuksen päästöt ovat toiseksi pienimmät Oulun jälkeen.

Kaikilla mittareilla Tampere ei suoriudu aivan yhtä hyvin. Tieliikenteen päästöt olivat pienet kaikkiin 90 raportissa tutkittuihin kuntaan verrattuna. Tamperetta on kuitenkin parempi verrata suuriin kaupunkeihin, joiden joukossa emme asemoidu turhan mairittelevasti. Juuri tieliikenteen päästöt olivat yksi syy kokonaispäästömäärän kasvuun.

Liikenteen aiheuttamista päästöistä huolimatta yhdyskuntalautakunta päätti tilata selvityksen Amuritunnelin rakentamisesta. Tunneli helpottaisi autoilua keskusta-alueella. Nyt on aika pistää kalliit, ilmastolle haitalliset hankkeet jäihin ja panostaa entistä vahvemmin kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *